Olen nyt kolme päivää jaksanut vääntää itseäni kurittamalla ja pakottamalla jonkinlaisia fiktiivistä tarinantynkää sisältäviä tarinoita tai tarinanpätkiä. Tänään mitään ei tullut mieleen, ja ajattelinkin pitää ns. välipäivän, joka toivottavasti jää ainoaksi vähään aikaan. Tänään voin pohtia, millaisena kirjoittajana näen itseni. Sitä onkin sitten kiva lukea myöhemmin, vaikka parin vuoden päästä. Alle listaan luettelona asioita, joita tulee sattumanvaraisessa järjestyksessä mieleeni, ja toivottavasti ehdin muodostaa jonkin sortin kokonaiskuvan itsestäni kirjoittana, ennen kuin päivittäinen n. 500 sanan raja tulee vastaan ja kyllästyn kirjoittamiseen. Vaikka itse asiassa kirjoitin tänään jo 500 sanaa opintotyöhöni, ja vaikka se onkin varmaan täysin turhaa tekstiä, jota en laita lopulliseen, palautettavaan versiooni, luulen, että tähän alle saan laverreltua asioita taas liian pitkästi. Ja liika pakottaminen tukkii luovuussuonet.
- Itsetarkoituksellinen kirjoittaminen. Kyllä, olen huomannut sen. Jo kandidaatintyötä kirjoittaessani ja ennenkin: kirjoitustyylini on koukeroista, täynnä mukahienoja sananparsia ja liiallisia ja turhia konjunktioita, joilla pitkitän virkkeitäni turhan pitkiksi ja monimutkaisiksi. Liitepartikkelien, kuten -kin ja -han, sekä possessiivisuffiksien (jos tiedän edes mistä puhun) käyttö on yksi pahimmista paheistani niin ikään. Haluaisin korjata tällaista kielen raiskausta opettelemalla taloudellisempaa kirjoittamista. Odotan innolla, että saan kaverin lupaaman Hemingwayn kirjan lainaan, sillä en ole vielä lukenut yhtäkään hänen kirjaansa, mutta käsitykseni mukaan hän kirjoitti ”taloudellisesti”, ts. ilman mitään ylimääräistä. Venetsia-tarinan aloituksessa on nähtävissä lyhyitä lauseita, joita jaksoin hetken aikaa, ennen kuin luontoni petti ja antauduin taas korukirjoittamiselle. Ongelma teknisen kirjoittamistyylini lisäksi on näkökulmien vähäisyys, mutta palaan siihen kohdassa 3 tarkemmin.
- Laiskuus. Kaikki kirjailijat varoittavat laiskuudesta haastatteluissaan – tuosta jokaisen ihmisen vitsauksesta. Tämä ei ole siis vain minun ongelmani, mutta listaan sen silti. Laiskuuteni estää minua ikinä korjailemasta tekstiäni, lukemasta tarpeeksi monta kirjaa (Kultahattuakin olen vähän alle viikossa jaksanut lukea vain 50 sivua, mutta en kyllä tykkää sen suomennoksesta), miettimästä kunnolla sanojen merkityksiä ja synonyymejä ensimmäistä vedosta kirjoittaessani ja mikä tärkeintä… tekemästä tekstiäni loppuun. ”It’s in the doing, that the idea comes” on ihan hieno sanonta, ja toivon sen tuottavan hedelmää (tässäkin klisee jota en jaksa edes korjata) tämän blogin pikku hiljaa kasvaessa sisältönsä puolesta. Olen kuitenkin liian laiska tai epävarma jatkamaan ideoitani tarinaksi asti, joten vaikka kuinka keksisinkin enemmän ideoita tämän blogin johdosta, minun on myös keksittävä, miten saan pidettyä itseni kurissa niin, että saan kehitettyä tarinan niin hyväksi, että haluan kirjoittaa sen loppuun asti. Siinä tavoite: romaani. Helppo, eikö? Viime Nanowrimon aikaan ei tuntunut siltä.
- Aiheet, jotka eivät kiinnosta todella edes itseäni. Aihevalinnat, kuten jo julkaistuista tarinoistani voin nähdä, ovat rajoittuneet. En tiedä mistään tarpeeksi, jotta osaisin kirjoittaa niistä etevästi, mutta en myöskään jaksa ottaa asioista selvää (tämä menee laiskuus-osioon oikeasti) koska en usko, että tarinastani tulisi vaivan arvoinen. Haluaisin oppia kirjoittamaan monipuolisempaa tekstiä, jäsentelemään sitä paremmin ja ennen kaikkea: yleissivistystäni tulisi kehittää, jotta näen paremmin muiden osapuolien näkökulmat ja opin kirjoittamaan muita ihmisiä koskettavia tekstejä, sillä sehän on se, millä kirjoja myydään. Aivan, toivon itselleni menestystä kirjailijana. Minulla ei ole pakottavaa tarvetta kirjoittaa (sellaista jostain tuntemattomasta lähteestä kumpuavaa tai jotain jumalallista), haluan vain olla hyvä jossain ja saada kunniaa. Ehkä tämä epärehellinen tavoitteeni estää minua ikinä onnistumasta. Kuka tietää.
- Tietämättömyyden kautta syntyvä naiivi ja epäuskottava kirjoitustyyli. Tätä sivusinkin jo ylempänä, joten nuff said. Minun on pakotettava itseni lukemaan enemmän. Ja monipuolisemmin. Vaikken pidäkään nykyajan dekkareista. kioskikirjallisuudesta, blogeista sun muusta, minun on luettava! Jotta voisin mullistaa kirjoitustaitoni, tulisi myös pohtia, millaisia tekniikoita voin soveltaa muista taiteenlajeista.
- Poukkoileminen kirjojen ja sarjakuvien sekä elokuvan ihannoimisen välillä. Aivan. Tämä on ongelma tietyssä määrin. Lähinnä siksi, että pidän joskus pitkiäkin taukoja kirjoittamisesta, koska paneudun kuvien piirtämiseen, musiikin kuunteluun tai elokuviin. Tasapaino, kohtuus kaiken välillä olisi toivottavaa. En vielä tiedä, miten onnistuisin pysymään kultaisella keskitiellä.
- Luen vähän ja yhdenlaisia kirjoja. Ach. Näin on. Tänäkin vuonna olen lukenut vain yhden kirjakirjan. Mika Waltarin Suuren Illusionin. Viime vuonna luin luullakseni Fine Van Brooklynin, mutten heti muista muita kirjoja. Minulla on kymmenittäin lukemattomia kirjoja omassa kirjahyllyssäni, enkä ole koskenutkaan moniin suuuuuuuriiiiin klassikoihin. Ja sitten olisi vuoro tarttua myös nykyajan sensaatioihin, kuten Da Vinci -koodiin (yritin jo kerran, epäonnistuin), Eat, Pray, Loveen ja sen sellaisiin.
- En osaa kirjoittaa enää asiatekstiä. Niin. En osaa. Ajatukseni ovat muuttuneet katkonaisiksi, ja ne hyppivät paikasta toiseen. Unohdan ajatukseni saman tien, joten voin vain kiittää spagettihirviötä, että olen kuitenkin sen verran nopea kirjoittamaan, että saan edes jotain paperille. Kouluaineissa, kokeissa ja esimerkiksi kandidaatintyössäni, jonka juuri vähän aikaa sitten palautin, on huomattavia puutteita siihen nähden, että ne ovat 21-vuotiaan yliopisto-opiskelijan kirjoittamia.
- En voi kertoa kaikesta tässä, sillä en halua paljastaa itsestäni liikaa, mutta henkilökohtaiset asiat ja viimeaikaiset tapahtumat vaikuttavat aina paljon kirjoituksiini, ja ne olisi kyllä syytä luetella tässä, jotta myöhempi Ilona osaa sitten joskus tarkastella objektiivisemmin, mikä meni vikaan milloinkin. Mutta eiköhän tämä riitä. Yli 700 sanaa. Jipii, huomenna vapaapäivä, tein tänään ylitöitä.
Tämän tekstin kirjoittamiseen meni 27 minuuttia, melkein ainakin. D:
elokuva, itsetutkiskelu, kirja, kirjailija, kirjoitustaito, pohdinta
